Infotilaisuus henkilöstölle 13.11. klo 11-12 resurssiviisaan työmatkaliikkumisen ohjelmasta

PyorakokeilijatKeski-Suomen keskussairaalan työntekijä, tervetuloa kuulemaan, mitä tuloksia resurssiviisaan työmatkaliikkumisen ohjelmassa on tähän asti saatu. Millaisia ovat työkavereidesi työmatkat? Millaiset päästöt niistä syntyvät? Saadaanko pysäköintipaikat riittämään? Onko työmatkaliikunnalla merkitystä riittävän liikunnan saamiselle? Mitä työnantajalta toivotaan?

Ohjelma alkoi syyskuussa työmatkakyselyllä, johon vastasi 54 % henkilöstöstä. Työmatkakyselyn tuloksia syvennettiin lokakuussa ryhmähaastattelujen avulla. Haastattelujen jälkeen joukko sairaalan työntekijöitä kokeili käytännössä resurssiviisaita tapoja tehdä työmatka viikon ajan.

Infotilaisuudessa kerrotaan näiden tuloksista. Tuloksia voi kommentoida paikanpäällä tai laittaa kysymyksiä ennakkoon kommentoimalla tätä blogipostausta.

Työnantaja voi edistää resurssiviisasta liikkumista mahdollistamalla, kannustamalla ja palkitsemalla. Vuoden loppuun mennessä pyritään löytämään Keski-Suomen keskussairaalalle sopivat ja kustannustehokkaat keinot työmatkojen kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön lisäämiseksi.

Mitä mieltä sinä olet? Onko tärkeämpää esimerkiksi järjestää kimppakyyti tai pyöräkatos? Mikä saisi juuri sinut vähentämään autonkäyttöä työmatkoilla?

Tilaisuudessa on paikalla myös Jyväskylän kaupungin apulaisinsinööri Kari Ström vastaamassa esimerkiksi joukkoliikenteeseen liittyviin kysymyksiin.

Ohjelma:

11:00     Miksi sairaala lähti hankkeeseen mukaan? Mikko Jylhä, Uusi sairaala -projekti, KSSHP
11:05      Työmatkaliikkumisen kartoituksen tulokset, Ville Voltti, Mobinet Oy
11:20      Resurssiviisaat liikenteessä – kokeilujen tulokset, Johanna Taskinen, Mobinet Oy
11:30      Viisaita valintoja, henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio, KSSHP
11:40      Arvontapalkintojen jako
11:45      Kysymyksiä ja keskustelua
12:00     Tilaisuus päättyy

Kokeilujakso sai kiinnittämään huomioita työmatkaliikkumisen eri vaihtoehtoihin

JKL kokeilijat_eevaEeva-Leena on yksi kokeilujaksoon osallistujista. Hänelle tarjottiin 10 ilmaista bussimatkaa, viikon työmatkakokeilua varten. Eeva-Leena kertoo, että kokeilujakson jälkeen hänelle tuli joukkoliikenteestä hieman aiempaa myönteisempi kuva, vaikka parannettavaa on vielä paljon.

Alla Eeva-Leenan mietteitä kokeilujakson jälkeen.

 

Mitä positiivista viikosta jäi mieleen?

Mielelläänhän sitä bussia käyttäisi, jos siihen saisi muulloinkin ilmaisia matkoja. 🙂 Mieleen jäi myös kannustaminen liikkumiseen, eli että bussilla kulkiessa tulee yleensä edes vähän käveltyä bussipysäkille. On pakkasella helpompaakin hypätä bussiin kuin tulla omalla autolla. Talvella ehdottomasti jees kulkea bussilla, ettei tarvitse rääkätä omaa autoa pakkasilla/raaputella laseja.

Mitä negatiivista viikosta jäi mieleen?

Bussilla liikkuminen on aina hiukan kankeaa verrattuna siihen, että omalla autolla pääsee vartissa töihin, kun taas bussilla menee 30-45 minuuttia yhteyksistä riippuen. Toisinaan bussit ovat myös myöhässä, mikä saattaa pilata jatkoyhteyteen kerkeämisen. Mikä pahempaa, bussi voi ohittaa pysäkin myös etuajassa, jolloin myöhästyy varmasti, kun missaa ainoan kodin läheltä lähtevän yhteyden.

Miten jatkossa? Vaikuttaako kokeilujakso jatkossa työmatkaliikkumiseen?

Kokeilujakso loi ehkä hiukan positiivisempaa ajattelua joukkoliikennettä kohtaan, vaikka olinkin sitä jo sen verran paljon käyttänyt, että tiesin sen hyvät ja huonot puolet jo ennestään. Jatkossa varmastikin kokeilujakson vuoksi kiinnitän enemmän huomiota työmatkaliikkumisen eri vaihtoehtoihin. Ehkä ensi keväänä alan lopulta pyöräilemään työmatkaa.

Terveisiä työnantajalle

Kulkisin ilomielin työnantajan maksamalla lipulla töihin joukkoliikenteellä, tai työnantajan lahjoittamalla polkupyörällä! Kaikki keinot, joita tullaan tarjoamaan henkilöautoilun vähentämiseksi, otetaan innolla vastaan! Itse ainakin lupaan käyttää niitä! Hienoa, että olette lähteneet mukaan projektiin henkilökunnan terveyden edistämiseksi ja työhyvinvoinninkin lisäämiseksi! Mahdollisista panostuksista varmasti hyötyisi koko kaupunki.

Terveisiä Jyväskylän kaupungille 

Jyväskylän liikenne on parantanut hieman laatuaan laitettuaan busseihin kunnolliset merkinnät siitä, mikä bussinumero on kyseessä. Aiemmin ei bussista välttämättä ottanut millään selvää, mikä numero on kyseessä.

Sähköisessä reittioppaassa on kuitenkin vielä parannettavaa. Ohjelma ei osaa tarjota kaikkia mahdollisia yhteyksiä, vaan se tarjoaa vain joitakin mahdollisuuksia, jolloin matkustaminen vaikeutuu. Ilmeisesti joskus saattaa myös puuttua jokin linja, vaikka se kulkisikin normaalisti. Esimerkiksi bussi numero 2M ilmeisesti kulkee joka arkiaamu, mutta yhtenä arkipäivänä sitä ei näkynyt reittioppaan vaihtoehdoissa. Tähän tulisi saada ehdottomasti korjaus.

Hienoa, että kaupunki on mukana tässä työmatkaliikkumiseen liittyvässä projektissa. Toivon, että asia ei jää vain selvitysasteelle, vaan jotakin joukkoliikenteen käytön lisääntymisen ja henkilöautoilun vähenemisen toteutumiseksi todella tehtäisiin. 

Terveiset työkavereille, mikä innostaisi vähentämään työmatkojen autoilua?

  • ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa, kun tulee bussilla
  • ei tarvitse rääkätä omaa autoa kylminä pakkaspäivinä, eikä raaputella auton ikkunoita, kun tulee bussilla
  • joukkoliikenteellä kulkeminen on ekologisempaa kuin henkilöautoilu
  • pyöräily/kävely lisää omaa terveyttä ja hyvinvointia

 

Bussien parantuneet linjakyltit saavat kiitosta kokeilukasolaiselta. Reittioppaaseen toivotaan parannuksia.

Bussien parantuneet linjakyltit saavat kiitosta kokeilukasolaiselta. Reittioppaaseen toivotaan parannuksia.

Resurssiviisaat liikenteessä

Ryhmähaastattelun pyöräilyn kokeilujaksolaiset sovittivat päähänsä uudet istuvat kypärät.

Ryhmähaastattelun pyöräilyn kokeilujaksolaiset sovittivat päähänsä uudet istuvat kypärät.

Joukko sairaalan työntekijöitä kokeilee käytännössä resurssiviisaita tapoja tehdä työmatka viikon ajan. Neljä pyöräilee, neljä käyttää joukkoliikennettä ja yksi mittaa joukkoliikennematkaan liittyvän kävelyn määrää. Lainaukset ovat resurssiviisaiden kokeilijoiden mietteitä haastatteluissa tai päiväkirjamerkintöjä.

Harmitti, etten pidä bussia edes vaihtoehtona” 

Monelle autoiluun tottuneelle voi joukkoliikenne tai työmatkan pyöräily tuntua vieraalta ajatukselta. Päiväkirjoihin onkin kertynyt merkintöjä tilanteista, joissa on ajateltu auton olevan tarpeen, mutta tarkemmin mietittynä asian olisi voinut ratkaista toisinkin.

”Kotimatkalla töistä en olisi autoa tarvinnut. Menimme yhdessä mieheni kanssa kauppaan, molemmat töistä omilla autoillamme. Mies olisi voinut hakea minut töistä tai olisin voinut kävellä kauppaan.”

Omista tavoista ja tottumuksista on vaikea irrottautua. Kokeilujakson tarkoitus onkin ravistella tottumuksia ja miettiä vaihtoehtoja autolle. Kun joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn ottaa rutiinikseen, se sopii monen arkeen hyvin – monet jopa nauttivat päivittäisestä hetkestä, joka tarjoaa mahdollisuuden lueskella tai olla hetken ulkoilmassa omissa ajatuksissaan.

”Kun alkaa tuntea omien suosikkibussien aikatauluja niin voi tähdätä johonkin tiettyyn bussiin, mikä vähentää pysäkillä odottelua.” 

”Olen tottunut joukkoliikenteeseen yllättävän hyvin”

Bussilla kulkeminen tarjoaa mainion vaihtoehdon saada päivittäinen kävely- ja ulkoiluannos. Varsinkin syksyn pimetessä päivittäinen ulkoilu voi muuten jäädä vähälle.

”Menin aamulla bussilla töihin ja iltapäivällä kävelin ensin sairaalalta kaupungille ja ostosten jälkeen ajoin bussilla kotiin.  Keskustaan kävely asioita hoitamaan ei ole ollenkaan huono idea työpäivän jälkeen.  Kävelemällä keskustaan säästää yhden bussimatkan ja saa samalla hieman liikuntaakin.”

Jalkaisin kulkeminen on monelle rauhoittumishetki, varsinkin kun työssä ”täytyy olla sosiaalinen”.

”Kävely virkistää, ulkoilma ennen työpäivää tekee hyvää.”

”En haluaisi tehdä työmatkaani nopeammin, 2 kilometrin kävelymatka tarjoaa sopivan ajan rauhoittua.”

Työmatkan pyöräilijälle pukeutuminen voi tuoda haasteita. Jos pyöräilijää palelee, niin kylmä osuu varpaisiin, sormiin tai korviin, jotka kannattaa suojata hyvin. Muuten voi pukea hieman vähemmän kuin muuten pukisi.

”Pukeuduin aamulla naparetkelle pyöräilläkseni töihin, mutta ilma olikin kuin huhtikuinen leppeä kevätsää.”

Resurssiviisaat lähtivät matkaan

Keski-Suomen keskussairaalan työmatkakyselyn tuloksia syvennettiin ryhmähaastatteluissa, joihin kutsuttiin noin viisikymmentä työntekijää.

Tarkoitus oli löytää keinoja, miten työmatkoja voitaisiin tehdä resurssiviisaasti eli lisätä kävelyä, pyöräilyä tai joukkoliikennettä.

Joukko sairaalan työntekijöitä kokeilee käytännössä resurssiviisaita tapoja tehdä työmatka viikon ajan. Neljä pyöräilee, neljä käyttää joukkoliikennettä ja yksi mittaa joukkoliikennematkaan liittyvän kävelyn määrää. Yksi on jo entuudestaan aktiivinen kävelijä. Pyysimme heitä pitämään pientä päiväkirjaa kokemuksistaan – hyvistä ja huonoista.

Tavoitteena on tuoda esiin kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen liittyviä hyviä puolia ja kannustaa sitä kautta entistä useammat näiden liikkumistapojen pariin.

JKL_kokeilijat_676px

Ryhmähaastatteluun osallistuneet Marja Ketola, Leena Korhonen, Merja Sundström, Sari Heiskanen, Eeva-Leena Pakarinen ja Kaisa Jokinen lähdössä matkaan. Joukkoliikenteen kokeilijat saivat 10 matkan Linkkilipun.

 Ryhmähaastatteluista nousi myönteisiä kokemuksia:

”Työmatkaa kävellessä ajatukset siirtyvät seuraavaan paikkaan. Kävely on rauhoittumisvaihe, jossa saa olla omien ajatustensa kanssa, kun työssä on paljon ihmisten kanssa paljon tekemisissä.”

”Kun tulee pyörällä töihin, on töissä paljon virkeämpi heti aamusta.”

”Bussilla töihin tulo ei pidennä työmatkan pituutta, kun huomioi parkkipaikan etsimiseen kuluvan ajan.”

Kehittämistä on myös paljon. Bussilippujen hintoja toivottiin halvemmiksi, ja bussivuorojen pitäisi sopia paremmin yhteen työvuorojen kanssa. Lumen auraus, valaistus ja väylien turvallisuus on tärkeää sekä kävelijälle että pyöräilijälle. Työpaikalla pitäisi voida säilyttää pyörää katetussa ja mieluiten lukitussa tilassa. Märkien vaatteiden kuivatukselle toivottiin lisää tilaa, ja omien varusteiden säilyttämiseen kaappeja.

Eeva_676px

Yksi pyöräilyn kokeilijoista on henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio. ”Kyllähän minun piti itsekin lähteä kokeilemaan, kun kerran työmatkani on vain kaksi kilometriä. Aikaisemmissa työpaikoissa on tullutkin pyöräiltyä, mutta sitten se on jotenkin jäänyt ja pyörä on ruostunut pihalla.” Nyt Eeva sai pariksi viikoksi lainaan hyväkuntoisen peruspyörän.

Keski-Suomen keskussairaalan matka kohti viisaita työmatkoja on alkanut

Jyväskylän kaupungin ja Sitran rahoittama hanke ”Resurssiviisautta työmatkoihin” käynnistyi kesäkuussa 2014. Hankkeeseen haettiin pilottiorganisaatiota Jyväskylän seudulta. Suunnannäyttäjäksi valikoitui Keski-Suomen keskussairaala.

”Hanke tuli juuri sopivaan saumaan, kun meillä on uuden sairaalan rakentaminen käynnistynyt, ja sen alta poistuvat pysäköintipaikat aiheuttavat haasteita työmatkaliikkumiselle”, kertoo Uusi sairaala ‑projektin johtaja Mikko Jylhä Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä. Nyt jos koskaan on siis tarve miettiä, voisiko työmatkan kulkea auton sijaan bussilla, pyörällä tai vaikkapa kimppakyydillä.

Kehittämisohjelma käynnistyi henkilöstön työmatkaliikkumista kartoittavalla kyselyllä syyskuun alussa. Kysely herätti suurta kiinnostusta: jo heti ensimmäisenä päivänä kyselyyn vastasi yli tuhat työntekijää ja hieman ennen kyselyn sulkeutumista vastausaktiivisuus oli jo yli 50 %!

”Tämä on poikkeuksellisen suuri luku työyhteisössä, jossa vain pieni osa työstä tehdään tietokoneen äärellä, ” kertoo kyselyn toteutuksesta vastaava Ville Voltti Mobinet Oy:stä. Kysely käsitteli liikkumista kokonaisvaltaisesti. Kysymysten aiheita olivat mm. Jyväskylän liikenneolosuhteet, työmatkojen kulkutapavalinnat, pysäköinti, liikenneturvallisuus, ympäristö ja liikenteen päästöt sekä työmatkoilla tapahtuvan liikunnan terveysvaikutukset.

Kyselyn tuloksia ja jatkotoimenpiteitä käsitellään sairaalan työryhmän kanssa lokakuun alussa.